keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Viimeistä viedään

BioKymppi Oy:n toimitusjohtaja Mika Juvonen avasi teemaviikon viimeisen aamun Kiteensalissa. Tämän päivän luennolla Juvonen kertoi meille yrityksensä toiminnasta, sekä jakoi hyviä neuvoja tulevaisuuden yrittäjille ja työntekijöille.



Kävimme myös kyselemässä opiskelijoiden mielipiteitä ja tuntemuksia yrittäjyysteemaviikosta. Liikeidearyhmä pääsi tutustumaan viikon aikana konkreettisimmin yritystoiminnan saloihin. Heidän mielestään viikko oli erittäin onnistunut, sillä joka päivä on saanut oppia jotain uutta. Erityiskiitos menee ammattitaitoisille vieraille ja neuvojille, jotka ovat antaneet korvaamatonta apua yritystoimintaan liikkuen. 

Monien mieleen oli myöskin rennommat aikataulut ja myöhäisemmät aamut. Teemaviikolla aikataulut olivat joustavia, jolloin opiskelijat pystyivät itse aikatauluttamaan teemaviikon puuhiaan. Vapaa-aikaa jäi myös enemmän, sillä läksyjä ei ollut. 

Tehtävien vaihtelevuus antoi kontrastia normaalille kouluarjelle. Joidenkin mielestä se oli kuitenkin hieman sekavaa. Työskentely on ollut myöskin tarkkaa ja se on tuottanut haasteita sisällön tuottamisessa. 


Teemaviikon varrella tarinansa jakaneet ihmiset antoivat meille hurjan määrän vinkkejä niin tulevaisuuden työelämään kuin opinpolullekkin. Erilaiset urapolut avartivat näkökulmia omien mahdollisuuksien suhteen, joka loi opiskelijoille varmuutta tulevaisuudesta. Oli hienoa saada paljon konkreettisia vinkkejä omaan tekemiseen. Iso kiitos siis kaikille lukiolla käyneille!

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Teemaviikon neljäs päivä


Tapahtumaryhmäläiset pääsivät heti aamulla tositoimiin suunnittelemansa sählyturnauksen merkeissä. Ryhmäläiset olivat miettineet päivän kulun tarkasti, sekä suunnitelleet turnauksen ala-asteelaisille sopivaksi. Tapahtumapaikka oli täynnä tohinaa ja sählyturnaus oli mieluista aktiviteettiä lapsille.


Aamulla lukiolle saapui Ylen Tanja Perkkiö tekemään juttua teemaviikkoomme, sekä Kiteen kaupungin kesätyölupaukseen liittyen. Haastatteluun pääsivät Kiteen lukion opiskelijat Katariina Timonen ja Siiri Havukainen.





 Aamupäivällä liikeidearyhmäläiset saivat myöskin vieraita Karelian ammattikorkeakoululta. Daniel Bågenberg ja Henry Kletström tulivat neuvomaan opiskelijoita yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista. Opiskelijat pääsivät kertomaan vuorollaan omista liikeideoistaan, jonka jälkeen hesaivat rakentavia kommentteja ja vinkkejä Bågenbergiltä ja Kletströmiltä.


Päivän yrittäjävieraiksemme saapui Marianne Hoppu, Narskuttelu Oy,
Esko Väkeväinen Kiteen Konedieseliltä, Reima Luukkainen, Luukkaisen puutarha Oy ja Mari Eskelinen-Mäki Pro-Group yritysryhmästä. 



 Reima Luukkainen kertoi kurkkujen kasvutarinan, sekä tarjosi lukiolaisille ilmaiset kurkut mukaan. Reima avasi hyvin myös yrittäjyyden ja siviilielämän yhdistämistä omien kokemuksiensa perusteella. 


Mari Eskelinen-Mäki kertoi meille Pro-Group-yritysryhmän historiasta ja toiminnasta.


Marianne Hoppu kertoi meille hieman erilaisen tarinan yritystoimintaan päätymisestä ja tarjosi opiskelijoille yrityksensä valmistamia pastelleja.


Esko Väkeväinen antoi hyviä vinkkejä tulevaisuuden työntekijöille, sekä avasi omaa opintopolkuaan.



Iltapäivällä Some-tiimi sai myös ytimekkäitä neuvoja työhönsä Markkinointitoimisto Tovarin toimitusjohtajalta Joona Kotilaiselta.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Teemaviikon kolmas päivä



Lukiollamme kävi teemaviikon kolmantena päivänä vierailijoita kertomassa työelämästä ja heidän omista urapoluistaan. Vierailijamme Tony Stepanow, Vesa Tiainen, Kaisu Leinonen ja Aimo Turunen kertoivat monipuolisesti siitä mitkä ovat tärkeitä ominaisuuksia työelämässä ja antoivat meille vinkkejä tulevaisuuteen, elämään, opiskeluun ja työhön. Vierailijamme nostivat hyvin tärkeäksi asiaksi sen, että aina kannattaa kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia töitä ja opetella uusia asioita.





Osa lukiolaisista kävi myös vierailemassa Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI:ssä. Siellä Katariina Eskelinen ja Pekka K. Vatanen kertoivat KETI:n toiminnasta ja omista urapoluistaan.

Päivä oli hyvin mielenkiintoinen ja vierailijoiden tarinat pistivät miettimään omaa tulevaisuutta ja urahaaveita.
Teksti: Someryhmä, Jonna Pellikka

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Vappubileet

Kiteen lukion vappubileet 30.4.2018 


 Kiteen lukion tutorit järjestävät opiskelijoille ja koulun henkilökunnalle vappubileet, joiden teemana tänä vuonna on hipit, rokkarit ja punkkarit.  Bileiden ohjelmassa on monenlaista hauskanpitoa yhdessä!
Pukeutuneille on tarjolla vapputeeman mukaisesti simaa ja munkkeja.



Toinen päivä täynnä toimintaa




 Teemaviikon toisena päivänä saimme mielenkiintoisia vieraita kertomaan omista urapoluistaan. Kiteen kaupungin sivistysjohtaja Pekka Hirvonen avasi tilaisuuden, jossa oli puhumassa prosessi-insinööri Hanna Ihalainen, metsäekonomian ja -politiikan professori Jouni Pykäläinen, projektitutkija Nina Tokola ja professori Pasi Vahimaa. 
 Pekka Hirvonen kertoi myös oman matkansa sivistysjohtajaksi. Luennon sisältö oli monipuolinen ja 
tarjosi jokaiselle sopivaa pohdittavaa omia opiskeluja varten. 
 





Luennon jälkeen ryhmät lähtivät puurtamaan omien töidensä pariin. Ryhmien fiilikset olivat kokonaisuudessaan positiivisia ja työt olivat lähteneet hyvin käyntiin. 
Mainosryhmäläiset puurtivat esitteen ja julisteen suunnittelutyön parissa. Heidän tavoitteenaan onkin saada lukiolle innostava ja hieno juliste, sekä esite.


 Videon parissa työskentelevät harjoittelivat eilen uuraasti kuvaamista ja muokkaamista, että lukiosta saataisiin viikon loppuun mennessä kolme eri tarkoitukseen sopivaa mainosvideota. Yksi videoista on tarkoitettu vanhemmille, toinen yläasteelaisille ja kolmas video sisältää materiaalia teemaviikosta. 


 Sanomalehtiryhmän viikko vaikuttaa työntäyteiseltä, sillä tehtävänä on kirjoittaa artikkeleja sanomalehtiin. Ryhmäläiset ovatkin koko ajan aktiivisena kuvaamassa ja haastattelemassa vieraita, jotta juttuihin saadaan hyvää materiaalia. 
Liikeidean suunnittelijat ovat jakaantuneet pienempiin ryhmiin, jotka pyrkivät kehittämään toimivaa yritystä. Eräs ryhmistä on aloittanut siivouspalveluita tarjoavan yriyksen suunnittelemisen ja työskentely liikeidean parissa jatkuukin aktiivisesti koko teemaviikon ajan.
Tapahtumaryhmä suunnittelee oman pelitapahtuman järjestämistä ja työskentely tapahtuu pääosin nykyaikaisesti tietokoneilla. 


Mediaryhmä on perustanut Kiteen lukiolle omat aktiivisesti toimivat tunnukset instagramiin ja snapchattiin, joista lukion tili löytyy käyttäjänimellä @kiteenlukio. Kuulumisia ja fiiliksiä näkee myös lukion Facebook sivulta. 


Päivän aikana koulullamme vieraili myös Alikersantti Kostamo kertomassa varusmiespalveluksesta erikoisjoukoissa. Useat maanpuolustuksesta kiinnostuneet lukiolaiset menivät kuuntelemaan Joonan kokemuksia. 


Toinen teemaviikon päivä olikin taas täynnä monenlaista toimintaa, josta oli hyvä jatkaa viikonlopun viettoon. 




torstai 5. huhtikuuta 2018

Teemaviikon aloitusta

Päivä 1.

Päivä alkoi kello 9, kun menimme Kiteesaliin kuuntelemaan Hermanni Niemisen 
elämänkertomusta liittyen hänen opiskeluihinsa ja kuinka hänestä tuli yrittäjä ja 
kyläkaupan sekä kauppa-auton pitäjä.

Kiteesalissa vietetyn tuokion jälkeen jakauduimme omiin ryhmiimme aloittamaan erilaisissa 
puuhissa, esimerkiksi julisteen ja lehtikirjoituksen parissa. 
Loppupäivä menikin nopeasti työn touhussa. 

Teksti: Lehtiryhmä, Anni Tahvanainen ja Jonna Valo